tiistai 24. toukokuuta 2016

Loppupäivien suunnittelua

Tekaisin tänään ihan vaan Excelillä sekä viitosille että kuutosilleni yhden A4:n kokoiset loppukevään päivien taulukot. Niissä lukee nurkassa, onko kyseessä koko yhdysluokan tunti vai onko jommallekummalla kummalla luokalla lukujärjestyksessä oma tunti. Muiden opettajien opettamat tunnit ovat paikallaan.

Kävin sitten erikseen kummankin luokka-asteen kanssa loppupäivät. Heille jäi tuntitolkulla tilaa omalle suunnittelulle. Kuutosten kanssa totesimme, että vielä pitää kuvata loppuun ja editoida ensi viikon keskiviikkona loppushowssa esitettävä elokuva. Samoin on harjoiteltava loput siellä esitettävät ohjelmat. Kummioppilaille tehdään kortti, samoin opettajille ja muulle henkilökunnalle. Koko koululla on lisäksi nyt loppuviikolla monialainen oppimiskokonaisuus aiheenaan eläimet. Kuutoset tekevät siihen liittyen eri eläimistä valitsemiaan tuotoksia, mutta heidän osaltaan sen annetaan suosiolla jäädä vähän vähemmän kunnianhimoiseksi jutuksi tällä kertaa. 

Ensi viikolla kuutosella on myös loppukahvit henkilökunnan kanssa. Oppilaat sijoittivat yhdessä suunnitellen nuo loput jutut lukujärjestyksiinsä hienosti. Minua informoitiin tilatarpeistä yms. 


Viimeisenä torstaina kuutoset muuten ilmoittivat tarvitsevansa kaksi tuntia ilman minua... Mitähän heillä on mielessä?

Viitosille on paljon rennompaa, koska heillä ei vielä ole koulun jättävien velvotteita. Eläinprojektiin panostetaan paljon enemmän. Joku päätti kirjoittaa Siili-aiheisen tarinan Storybird-sovelluksella. Paperinukkeanimaatio on tulossa tiikeristä. Viitoset myös sijoittivat thöjärjestykseensä yhteistuumin monta ikuisuuspallo-tuokiota liikuntasalin vielä käytössä olevaan puoliskoon. Mehän olemme koko luokka remonttievakossa täällä toisella puolella.



Suunnitelmat käydään nyt joka aamu läpi ja päivitetään tarvittaessa. Joskus tehdään yhdessä jotain, mutta tietokoneiden vähyydestä johtuen niillä joudutaan vuorottelevat, eli silloin täytyy työllistyä muuten.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti