tiistai 9. elokuuta 2016

Koulu alkaa ensi viikolla

Muutama päivä lomaa jäljellä. Jatkan tuttujen oppilaiden kanssa jo kolmatta vuotta, joten se helpottaa kouluvuoden aloittamista. Suurin muutos on se, että nyt opetan vain yhtä luokka-astetta, kuutosia. Kaksi edellistä vuotta minulla oli suuri yhdysluokka. Teoriassa siis pitäisi olla helpompaa...


Olen pitkin  kesää bongannut kaikenlaisia ideoita kouluvuotta ajatellen ja antanut itselleni luvan innostuakin niistä kesken loman. Nyt aloituksen lähestyessä onkin vähän paniikinomainen olo. Nyt pitää oikeasti alkaa tehdä työtä eri tavalla kuin ennen, uuden opsin myötä.


No, olenhan minä jo toteuttanut opetusta uuden opetussuunnitelman hengessä monissa asioissa. Ja tärkeää on muistaa se, että suunnitelmia tehdään nimenomaan yhdessä oppilaiden kanssa.


Yhdysluokassa oli ystävyyssuhteita luokkarajan yli. Lisäksi olen kuullut, että yksi oppilaani onkin muuttanut kesän aikana pois. Syksyn aloitusta leimaa siis varmaankin uudelleen ryhmäytyminen. Vaihdetaan kuulumisia, sovitaan pelisäännöistä ja kunnioitetaan myös muiden surua ja ikävää.


Facebookin Alakoulun aarreaitta -ryhmän keskustelusta löysin ideoita. Siellä on pitkä ketju, jossa opettajat ajatuksiaan 5.-6. -luokan ensimmäisten päivien sisällöiksi. Olen aiemminkin lukenut vaikuttuneena Open ideat -blogia ja sieltä bongasin nytkin kivoja juttuja. Ajattelin toteuttaa tuon QR-koodin  taakse laitettavan kesätarinan. En ole vielä varma, mihin liimaamme koodit. Open ideat -blogin kirjoittajan luokassa oli tehty aurinkolasilliset kasvot. Koodi liimattiin aurinkolasien toiseen linssiin. Me olemme jo tehneet vastaavan kuvistyön, eli keksin siihen jotain muuta.


Tein äsken pienen ohjevideon siitä, miten toivon oppilaiden luovan koodit koulussa, tietokoneella tai läppäreillä.



Kun kaikki ovat sitten kirjoittaneet jotain kesästään ja luoneet koodin, joka on talletettu samaan kansioon verkkoasemaan, minä tulostan ne. Ja sitten ne tosiaan liimataan johonkin kiinni.

Luokkakaverit lukevat sitten toistensa tekstejä availlen koodeja iPadeilla tai kännyköillään. Tarkoitus on koettaa muistaa jutut.

Minä teen sitten koodien takaa löytyvistä asioista kyselyn Kahoot'illa, aivan kuten Open ideat -blogissa kerrotaan. Saa nähdä, miten hyvin oppilaat pystyvät palauttamaan mieleensä toistensa kesäloman tapahtumat.

Toisella kouluviikolla menemmekin heti leirikouluun. Se onkin sitten oma tarinansa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti