sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Lukujärjestyspohdintaa ja kuvataidetta

Tajusin juuri, etten ole kirjoittanyt pitkään aikaan tänne mitään! Niin se arki imaisee mukaansa! Luokan kanssa on kouluvuosi alkanut hyvin, mutta koulurakennuksen remontin vuoksi aikaa on mennyt vielä kaikenlaiseen järjestelemiseen. Onneksi oppilaat ovat tuttuja ja luokkakoko tänä vuonna pieni!

Pohdiskelin kovasti lukuvuoden alkaessa lukujärjestystä. Nyt vaikuttaa siltä, että suunnitelmani ovat ihan onnistuneet. Ainoastaan matikka mietityttää. Siinä on toki kolme neljästä viikkotunnista merkitty lukujärjestykseen ja useimmat ennättävät tehdä niiden aikana viikkotavoitteet hyvin. Ne ovat siis sellaisia suht' perinteisiä, opettajajohtoisia tunteja, joiden aikana heijastan valkokankaalle samat tehtävät, mitä valtaosa oppilaista tekee (etenemme siis niillä tunneilla hitaimpien tahtiin) ja käymme tehtäviä aktiivisesti keskutellen läpi. Nopeat ja osaavammat etenevät niillä tunneilla matikassa omaan tahtiinsa ja tarkistavat tehtävät itse. Nyt olen kyllä sitten huomannut, että keskiviikkona, kun on se kolmas "korvamerkitty" matikka, osalla jää vielä viikkotavoite vajaaksi. Torstaina pitäisi sitten X-tunnilla tehdä loppuja juttuja, mutta ainakin nyt vielä matikassa jo tavoitteessaan olevien kavereiden muut touhut olleet turhan kiinnostavia. Vähän tuntuu käyvän niin, ettei minulta pyydetäkään sitten apua, vaan luvataan tehdä loput jutut kotona. Ja ne ovat sitten olleet vähän niin ja näin tehtynä seuraavalla viikolla.

Olen vähän hämmentynyt sen kanssa, että jos en vaadi kaikkia tekemään kaikkia matikantehtäviä, riittääkö esimerkiksi seiskan tasoon se, että tekee niitä aukeaman ensimmäisen sivun mekaanisia tehtäviä ja jättää toisen sivun soveltavat kokonaan pois? Eli tällä tavalla ei voisi saadakaan kuin "tyydyttävän" tason, mutta ehkä sitten ymmärtäisi ne tehtävät syvemmin. Kun osalla on kuitenkin haasteita ihan perusjutuissakin. Jaa-a. Yli kaksikymmentä vuotta opettajana ja näin sitä vain pohtii tällaisia...

Kielet, englanti ja ruotsi, ovat myös omilla paikoillaan. Niistä tulee kuitenkin paljon läksyä ja oppilaita pitää ryhdissä se, että tietää, milloin seuraava tunti on. Ja kielten tunneilla ollaan kuitenkin paljon äänessä interaktiivisesti. Se olisi haastavaa, jos jokainen tekisi juttuja milloin haluaa. Sinänsä näistäkin tulleita läksyjä saa tehdä X-tunneilla. Olen myös huomannut oppilaiden kuulustelevan toisiltaan sanoja ja fraaseja.

Vain yksi reaaliaine kerrallaan toimii mainiosti. Meillä on nyt monta tuntia viikossa yhteiskuntaoppia ja aikaa myös keskutelulle. Luokalla on syyskuun lopussa myös Yrityskylävierailu. Siihen liittyvien aineistojen läpikäyminen istuu  suoraan yhteiskuntaoppiin.

Oppilailla on täysi työ matikan ja kahden kielen kanssa, joten tämä on toimiva ratkaisu. Toki en voi olla miettimättä sitä, teenkö heille karhunpalveluksen yläkoulua ajatellen.

Kuvataide on aina ollut lähellä sydäntäni, niin tänäkin vuonna. Hassua on se, että opetan viitosille kuvaamataitoa jo toista vuotta. Annoin heille siis jo numeroarvioinnin tästä aineesta viime lukuvuonna, Nyt sitten en. Kuutoset taas saavat sitten keväällä sen numeronsa. Olen perustanut muuten oppilaille Edison-oppimisympäristöön omat kansiot, johon kokoamme heidän tekemistään töistä otettuja kuvia. Jokainen pääsee katsomaan vain omat kuvansa. Kutsuin tosin oppilaiden kansioihin myös heidän huoltajansa ja olen saanut heiltä siitä hyvää palautetta. Toivottavasti monessa kodissa jutellaan teoksista ja oppilaat oppivat sitäkin kautta ilmaisemaan itseään.

Aloitimme muuten kuutosten kanssa aika jännän kuvistyön perjantaina.

Ensin haimme pihalta maahan pudonneita lehtiä. Sitten piti piirtää lehden ääriviivojen mukaan kuvio paperille liimalla. Liimapulloja oli vain kaksi, joten suurin osa oli tietokoneilla ja läppäreillä tekemässä paritöitään (näistä lisää myöhemmin).


 Lehtiä piti piirtää muutama, vähän sikin sokin. Lopussa mallilehteä piti pitää toisella kädellä "ilmassa", paperi kun alkoi olla jo aika liimainen. Mutta ei sillä niin ollut väliä...


Liiman päälle ripoltiin suolaa. Sitten paperit laitettiin kuivumaan telineeseen.


En muistanut ottaa kuvia seuraavista vaiheista, joten joudutte odottamaan seuraavaa bloggausta! Mitä kuvistöille tehdäänkään seuraavaksi?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti