sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Uskonto

Kuten olen todennut, koulusyksy käynnistyi kunnolla vasta kolmannella kouluviikolla. Ensimmäisellä olimme evakossa ilman kirjoja ja toisen vietimme leirikoulussa. Olimme siis jo kolmannen kouluviikon perjantaissa, kun meillä oli ensimmäinen uskonnon tunti. Tunti on paikallaan lukujärjestyksessä, sillä yksi oppilaani ei osallistu uskonnonopetukseen ja hänen pitää tietää, milloin saa jäädä kotiin! Uskonto on siis ainoa ns. reaaliaine, mitä opetan koko lukuvuoden joka viikko. Historia, yhteiskuntaoppi, biologia-maantiede ja fysiikka-kemia ovat jaksotettuja, vain yhtä niistä kerrallaan.

Selailin silloin kolmannella viikolla käytössämme olevaa uskonnon kirjaa ja huokailin. Opetin juuri edellisenä kouluvuonna sen kirjan avulla edellisenkin kuutosen uskonnon. Minulla oli silloin suuri yhdysluokka ja olin kroonisen väsynyt. Sen vuoksi uskonnon tunneilla tuntui usein, että sekä minä että oppilaat turhauduimme. Kirja ei tarjonnut tarpeeksi sisältöjä, enkä minä jaksanut miettiä asiaa tarpeeksi.

Nyt päädyin siihen, että otin sisällöt suoraan opetussuunnitelmasta. Tein eri tavoitteista kustakin oppitunnin Edisoniin ja jaoin ne oppilailleni siellä.



Omakin luovuus lähti kukkimaan kirjoittaessani otsikoita. Aion kuitenkin haastaa oppilaani miettimään itse, miten saavutamme tavoitteet. Ensimmäisen tavan kuitenkin päätin minä. Aiheena oli "Kristinuskon keskeiset käsitteet, symbolit ja oppi". Jaoin oppilaat mielekkäisiin kahden-kolmen hengen ryhmiin, annoin aiheen ja lähetin etsimään tietoa. Kaikki päätyivät tekemään PowerPointia OneDrivessa ja yksi porukka ennätti jo palauttaa tuotoksena Edisonin kurssille. Tämä olikin hyvä keino kerrata sitäkin toimenpidettä.

Ajatus on, että kukin ryhmä pitää muille esitelmän saamastaan aiheesta. He myös tekevät siitä jonkinlaisen testin muille.

Katsotaan nyt sitten, miten tämä onnistuu. Luulisin, että teemme aika paljon erilaisia elokuvia, animaatioita, GreenScreenillä jotain, MorfoBoothilla myös. Jännittävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti